Oma kuva
Nimi: Musamies
Sijainti: Kalakukkokaapunki, Finland

Olen proviisori, jolla on myös muotoilijan koulutus. Kiinnostunut musiikista ja oluiden maistelusta, joita nyt tähän blogiini olenkin yhdistänyt. Sen lisäksi tieteet ja taiteet ovat lähellä sydäntäni. Pyrin bloggaamaan tähän seikkailuistani oluiden makumaailmassa soundtrackeillä ryyditettynä. Välillä asiaakin aiheista ja aiheiden vierestä.

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Sumo turnamentti

Jaahas, sitä onkin taas kivasti ehtinyt vierähtää aikaa viime kirjoittelusta. Kokonainen viikko. Täällä on vallinnut oikein kesäiset säät, parhaimmillaan jotain 27, ja ollaankin pyöräilty paljon ja yritetty välttää auringonpistosta. Aikaa on myös mennyt reilausreissun suunnitteluun. Matkasuunnitelma saatiin tänään aikalailla kasaan ja tarkoitus on lähteä reissun päälle ensiviikon keskiviikkona. Ensimmäinen määränpää on Hokkaidolla, Pohjois-Japanissa sijaitseva Toya, missä on pari pientä tulivuorta ja luonnonsuojelualue. Ja sieltä sitten Tokyoon ja pikkuhiljaa takaisin kohti Matsuyamaa.

Tänään oli viimeinen kuukausittainen kirkon kokkauskerho ennenkuin Sointu ja Veli-Matti palaavat takaisin Suomeen. Spesiaalia oli se, että se oli meidän johtama. Tai oikeastaan Kerttu oli reseptit suunnitellut ja sitten vain oltiin mukana kerhossa ja Sointu käänsi kaiken Japaniksi. No totuuden nimissä minä vain haahuilin siellä vähän edestakaisin ja auttelin pikkuhommissa, kun muut laittoivat ruokaa ja tulin sit vasta syömään. :) Ihan mukavasti meni. Rouvat tykkäsivät kasvispiirakasta ja aprikoosipikkuleivistä.

Reseptien tulkkausta innokkaille kokkikerholaisille

Eilen alkoi myös suuri ja odotettu SUMO TURNAMENTTI!!! Kahden päivän kisojen jälkeen suosikiksemme on noussut bulgarialainen ottelija. Reilu kaksimetrinen sympaattisen näköinen järkäle. Tätä sitä jatkuu seuraavat kaksi viikkoa. Tosin loppuhuipennuksia meidän pitää yrittää seurailla reissusta käsin. Mutta eiköhän se onnistu, kun vain menee kisa-aikaan johonkin kuppilaan. :)

-Markus ja Kerttu-

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Siellä sitä toiset onnelliset (kadehtimatta) pakkailee junareissulle reppujaan. Tuo kokkikerho oli varmaan hauska kokemus, jossa saa vaihdettua kulinaristisia kokemuksia. Varookaahan tuota aurinkoa jos se noin lämpimänä jo porottaa.

8:10 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Bulgarialainen sumopainija? Kuulostaa äkkiseltään erikoiselta, mutta tottahan sitä lajia muuallakin harrastetaan :)

Olisipa se mukava itsekin päästä reissuun jonnekin taas... Kaipuu tulee, kun lueskelee teidän suunnitelmia. Meidän Brasilian matkasta on kuitekin kohta jo 2 kuukautta ;) Matkustaminen ruokkii matkakuumetta. Noh, kesäloma on puolentoista kuukauden päästä ja nyt on auton myötä kaikki mahdollisuudet löytää itsensä mitä erikoisimmista paikoista.

Pitäkäähän hauskaa ja paistatelkaa auringossa urakalla!

9:06 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Vai että bulgarialainen sumopainija! en tienny että siellä on noinkin ulkomaalaisia painijoita mukana oikein turnauksissa. Kerran joku vuosi sitten yksi amerikkalainen Hawaijilta taisi kyllä voittaa peräti mestaruuden. Junareissu kuulostaapi oikein mukavalta suunnitelmalta. Täällä Suomessaa on koko viikko nautittu melkein kesäsästä lähes hellerajoilla, välillä tosin kyömähkö tuuli vähäsen puhaltelee. Mutta ihan kärsii jo kulkea paitahihasillaan. Pölyä on vielä ilma sakeana mutta jo hiirenkorvat puissa joka puolella, kukkapenkit ja ojanpientareet alkaa rehottaa väriloistossaan. Humalaiset hoippuu torilla käsi maassa, se on se varma kesän merkki täällä päin.

8:18 ip.  
Blogger Musamies said...

Juu, Bulgarialaisen lisäksi täällä on myös yksi Virolainen sumopainija. Ja Mongoliasta on ollut jo pdempään painijoita. Hallitseva mestari Asashory on mongolialainen. Tosin hän loukkasi itsensä toisena tai kolmantena päivänä ja on 2kk sairaslomalla. Joten ei voi mestaruuttaan puolustaa nyt.

Ja huomenna reissuun. Mutta kyllä tässä jo pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että on ihan kiva palata puolentoista kuukauden päästä takaisin Suomeen. Mutta nyt nautitaan täysillä. :P

11:44 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home